Jäljestystä

Jälkileiristä heti seuraavalla viikolla saimme oikein miellyttävän vieraan rajan tuntumasta ja päästiin treenaamaan jälkeä Urmon kanssa. Lopuksi myös Juti pääsi hieman testaamaan taitojaan. Edellisenä iltana olimme Keijon kanssa jo jutelleet mikä meillä on jäljestyksessä ollut ongelmana ja Keijo oli miettinyt treenit niin, että saisimme Urmolla "ison pyörän pyörähtämään".

Urmolla oli ensin jälki metsässä, pituudesta en osaa sanoa mitään, jälki teki mutkaa mutkan perään, kulki polkua pitkin, polun vieressä jne. eli haastetta jäljessä oli reilusti. Niin ja oli jäljellä toki esineitäkin. Urmo nosti jäljen ongelmitta ja sitten lähdettiin - vauhdilla. Komento kävi takavasemmalta, että vauhti veks ja minun tehtäväni on määrätä vauhti, Urmon suunta. Himmasin Urmoa ja Urmo teki (tässä kohden, onneksi, kun oli oikea henkilö mukana neuvomassa) stopin. Hetken aikaa Urmo pällisteli maisemia ja koitti silmillä ja korvilla tehdä kovasti töitä - ei nokalla. Homma ei meinannut lähteä etenemään, joten neuvo alkuun oli jelpata Urmoa osoittaa kädellä, "kilpailevalla nokalla" maata ja käsky jälki. Tätä ei saa käyttää usein, koska koiran on tehtävä itse työtä, mutta pattitilanne purettiin tällä kertaa näin. Toinen vaihtoehto olisi ollut odttaa niin kauan, että Urmo itse laskee nokkansa alas ja sitten käsky jälki. Lähdettiin eteenpäin, kunnes kuului sirkkelin ääni - ja taas stoppi. Jatkettiin "kilpailevalla nokalla" eteenpäin ja taas stoppi, kun kuului sirkkeli. Nyt ei enää käytetty "kilpailevaa nokkaa" vaan käsky jatkaa jälkeä. Näin jatkettiin ja välillä pidempiä pätkiä ja välillä lyhyempiä pätkiä. Urmo selvitti pulmat jäljellä hienosti, mutta häiriintyi sirkkelin äänestä ja aika ajoin nosti päänsä ja alkoi tarkkailemaan ympäristöään. Ensimmäisen esineen Urmo merkkasi ja oli juosta yli. Tällä jäljellä ei sluibailtu vaan esineetkin oli ilmaistava. Ensimmäisen esineen jälkeen Urmo alkoi suhtautumaan vakavammin esineilmaisuun ja jäi paikoilleen nuuskimaan löytämiään esineitä. Maahan jouduin sitä muutamalla esineellä käskyttämään. Tähänkin löytyi looginen selitys - hutiloin esineillä palkkaamista. Keijo neuvoi menemään kyykkyyn koiran luo ja aina palkkaamaan Urmon alas. Lisäksi on selkeästi tehtävä Urmolle selväksi, että juuri esine on se asia mistä palkkaa tulee ja esine on se mistä minä tulen iloiseksi. Vinoon menemistä voi korjata sillä, että jos Urmo tuijottelee oikealle taakse niin minä menenkin vasemmalta jne. ja sitten se palkka aina alas.

Jälki päästiin loppuun ja sitten arvio mitä pitäisi tehdä. Urmo on terävä ja hektinen ja reagoi häiriöihin voimakkaasti. Keijo mietti olisiko Urmolla hermoissa niin paljon hölkkälöysää, että se ei oikein vaan pysty keskittymään ja kaikki häiriöt vain yksinkertaisesti häiritsevät sen keskittymistä. Urmo oli Keijon paijattavana ja käpelöitävänä jälkipuheiden lomassa ja Keijo totesi, että ei hermoheikko koira kyllä antaisi käsitellä itseään noin ja olisi rauhassa paijattavana. Toisessa treenissä testattiin sitten Urmon keskittymiskykyä.

Elikkä metsästä sotkuun kahveelle ja parkkipaikalle asvalttijäljelle. Keijo teki Urmolle, ihmishajulla vahvistetun jäljen. Urmo nosti jäljen ja minun ihmetyksekseni - Urmo todellakin ajoi jäljen! Ilmeisesti peltojäljestystreeneistä on Urmolle jäänyt jotain korvan taakse. Jälki lähti nurmikolta ja siirtyi soran kautta asvaltille. Asvaltilla Urmo joutui ihan oikeasti töihin, nopeasti se tarkensi ja alkoi ajamaan jälkeä askel askeleelta. Aivan alussa asvalttiosuudella oli kolikko esineenä ja tämän Urmo merkkasi ja meni maahan. Esineeltä Urmo lähti voimalla, mutta maltilla ja piti jäljestä huolta. Parkkeerattujen autojen luona Urmo nosti nokkaansa ja alkoi nuuskimaan auton takaluukkua antaumuksella ja toisti tämän seuraavalla. Olin hieman öönä miksi Urmo toimi näin, mutta Keijo kertoi, että haju siirtyy ja se todellakin haisi parkkeeratuissa autoissa. Sama efekti kuin tiellä, missä jälki voi mennä kaistan puolella ja koira jäljestää ojan penkalla. Viimeiselle esineelle päästiin ja sitten oli pakko nostaa bileet pystyyn ja Urmo sai kissan ruuan lisäksi hurjasti kehuja ja kepin palkaksi :-)

Asvalttijälki osoitti, että Urmo kykenee keskittymään. Mutta tuota on treenattava. Urmo ottaa häiriötä ympäristöstään ja pyrkii ratkomaan ongelmia nenän sijaan silmillä ja korvilla. Jatkotreeniksi Urmolle tuli asvalttijälkiä. Metsässä jäljestäessä on vaadittava etenemään ja kuitenkin annettava Urmon määrätä suunta ja minun on muistettava määrätä vauhti. Jos kulmat menevät pitkiksi tai Urmo juoksee esineiden yli - vauhti on liian iso. Urmon on opittava terävyydestään ja hektisyydestään huolimatta opittava sietämään häiriöitä ja opittava keskittymään työn tekemiseen. Kuin myös ohjaajan.. Opittava vaatimaan sekä keskittymään siihen mitä ollaan tekemässä.

Jutille tehtiin viimeiseksi treeni. Hajuvesi oli ehtynyt, joten Jutille ei tullut jäljelle apuja esineitä (kolikko, auton avaimet jne.) lisäksi. Juti nosti jäljen soralta ja lähti ajamaan. Nyt asvaltille siirryttäessä ei ollut mitään epäröintiä, vaan se tarkensi jatkoi jäljestystä. Ensimmäinen esine oli muutaman askeleen päässä asvaltille siirryttäessä. Esineen Juti ilmaisi hienosti ja oli kääntymässä oikealle, kerrankin muistin reagoida ja meninkin vasemmalta puolelta. Ja siihen jäikin taas kerran minun muistamiseni.. Esine ylös maasta ja palkka Jutille ylhäältä - huoh. Eli vaikka Juti ilmaisee esineet seisomalla - palkka aina alhaalta ja minä aina matalalle. No jatkettiin matkaa, Juti ajautui hieman jäljen vasemmalle puolelle ja korjasi takaisin jäljelle. Tuuli oli kääntynyt hieman tuulemaan sivulta ja Jutihan mielellään siirtyy tuulen mukana. Kuitenkin olin ylpeä siitä, että Juti ei mennyt parkkeerattujen autojen kohdalla eikä rotvallin reunan lähellä lankaan vaan piti nokan tiukasti maassa ja jatkoi jäljestystä. Lopuksi kissan ruokaa ja keppi palkaksi. Juti veti hienosti, ei voi muuta sanoa. Ohjaajan täytyy kyllä nyt sitten ryhdistäytyä ja keskittyä esineilmaisuun sekä palkkaamiseen.